torstai 19. lokakuuta 2017

Lokakuun salaisuuksia

Just ennen töistä lähtöä tuli viesti, että ois paketti tullunna. Pyöräilin sitten eri reittiä töistä kotiin ja koukkasin paketin matkaan, olipas mukava mennä välistä eri reittiä ja ihana ilmakin oli poljeskella. Kerkes oikeen nauttia syksyn väriloistosta, vaikkakin pisti silmään ja on pistänyt jo useamman päivän, että meillä se painottuu todella vahvasti keltaiseen. Jännä kun en ole aiempina vuosina ainakaan kiinnittänyt huomiota siihen, että syksy loistaa lähes pelkästään keltaisena. Kaunista silti.

Niin se paketti. Se olikin tämän kuukauden sny paketti. Heti huomasin että paketti oli ehkä saanut vähän kolhuja ja vähän jännitin sisällön vuoksi, kun ääntäkin kuului. Ei onneksi mitään ollut rikki mennyt. Ensimmäisenä kun paketin avasin oli vastassa Postinen, se mainoslehdykkä. Kävi mielessä, että onkos siinä ollut jokin neuleohje ja se mennyt ohitse minulta. Ei ollut, vaan tajusin sen olleen vain suojana paketin päällä kun teippaukset oli siinä kohtaa. Itsekseni sitä hymyilin tutkiessani paketin sisältöä. Ja olihan taas ihana sisältö.


Teemana oli veden värejä tässä kuussa ja juurikin minua miellyttävät sävyt oli snyni tähänkin löytänyt. Kuva vääristää värejä, mutta todella herkullisia ovat langat väreiltään.


Kaksi kerää Fabelia ja sävyn nimikin oli sininen laguuni. Mutta ei yhtään liian sinistä vaan enemmän turkoosia. Sormet syyhyäisi näiden kimppuun... mutta jospa nyt hillitsisin itseni aloittamasta jälleen kerran uutta... viime kuun langoistakin on sukat jo tulollaan. Sitten tuo toinen lanka, Alize angora gold, näen sen jo juhlavana pitsihuivina. Snyni tämän langan kanssa vähän jännitti, kun en tekokuiduista pidä ja tässä on suurin osa akryyliä. Mutta ole huoleti Snyni, osasit tämänkin valita niin, että miellyttää minua. On todella pehmoisen tuntoista, ei yhtään muovista, kuten kirjoititkin. Ja nyt tässä jopa tajusin, että tuostahan voisi tehdä juhlatopinkin, niin reilusti metrejä tuossa kerässä on. Hmm... nyt kun joku osaisi minulle katsoa joko topin tai pitsihuivin ohjeen tähän, vink vink sinulle snyni. Eli tämä lanka alkoi myös jutella minulle heti, voit olla huoleti. Ja kun kirjoitit tämän olevan onnistunutta lankaa akryylistä huolimatta, niin onhan myös villalangoissa eroja, toiset on todella huonolaatuisia ja toiset ei. Itse en vain ole innostunut kokeilemaankaan kovin erilaisia akryylejä, vaan ne ensimmäiset kokemukset on olleet heti sitä narisevaa muovilankaa ja sillä kokemuksella jatkuneet. Joten tämä lanka todellakin saa mahdollisuuden. 


Paketissa oli myös neuloja, molemmat itseasiassa neuloja joita on tullut katseltua, mutta ei vielä ostettua. Tai noita sydänneuloja olen vissiin jollain aiemmalla kierroksella ostanut parilleni, itselleni en. Ja viimeksi tällä viikolla lankakaupassa katselin noita Knit Pron päättelyneuloja, jäivät edelleen kauppaan. Ihan hyvä, koska nyt niitä sain. 


Sitten paketista löytyi kahvipurkki, jossa oli sisällä kahvia ja ihanaakin ihanampi kissalusikka. Tuosta kahvista pitikin kysyä, että onko jotain erikoiskahvia vai ihan peruskahvia? Tietää vähän koska avaa pussin. Erikoiskahvit on vapaa päivän luksus hetkiin ja tavallista kahvia voi sitten juoda koska vaan. Tuo kahvipurkkikin on ihana. Nyt mietinkin, että otanko kahville käyttöön vai pistänkö jotain muuta. Kun nykyinen kahvipurkki on todella ihana myös. Teellekkin on oma rasiansa jo hyllyssä, että tänne voisi sitten vaikka laittaa pojille kaakaojauheet... Mietinnän paikka, koska molemmat kahvipurkit haluan esille.

Ja sitten se oikea luksus... Niin ihanat tennarisukat. Sinulla on Snyni todella tasainen käsiala, upeaa jälkeä. Ja koko just eikä melkein. Ihana tulla töistä kotiin ja vetää nämä sukat jalkaan, tai juoksulenkin jälkeen. On ihana vetää toisen tekemät sukat jalkaan, kun tietää ne tehdyn ajatuksella minulle.


Mies kysyi näistä heti, että oliko ohjetta matkassa. Menin sitten möläyttämään, että kyllä näistä näkee miten tämmöiset tehdään. Olin meinaan ennen hänen kotiin tuloa kerennyt tutkia sukkien rakennetta hyvän tovin. No hän sitten kovasti innostui ja osasi heti sanoa mistä langasta hänelle voisin tällaiset tehdä. Myönnän muutaman kerran on tullut tänään hänen edessään esiteltyä sukkia, että kun minulla on hienot ja todettua, ettei tarvitse itse edes tehdä kun sain jo nämä. Vaikka hänelle en taida kertoa... ehkäpä isänpäivänä löytyy omat tennarit hänellekkin. Onhan meinaan jo pakko arvostaa sitä, että hän kaikista minun lankajemmoista jopa tiesi missä hänen tarkoittamansa lanka löytyy. Ihan kävi varmuudeksi näyttämässä, että tätä tarkoitan.

Otin pikku päikkärit tässä kun olin ensin töiden jälkeen tehnyt ruoan ja kuvannut paketin sisällön. Muru tulee yleensä päikkykaveriksi, tässä näette kuinka lähellä mamia pitää päästä ja kovan hurinan kanssa. Mies meidät ikuisti. Muru mamin pieni unisieppari ja lämmitin.


Eli iso kiitos Snyni jälleen paketista. Nyt vain tosiaan on mietinnässä, saako taas aloittaa yhden uuden, ehkä kaksikin työtä, jos ei tee jotain välistä valmiiksi? Eli todellakin taas niin minulle kasattu paketti ettei toista. Vaikka viime kuussa ja tässä kuussa on tuo värimaailma ihan erilainen, olet molemmissa löytänyt ne juuri minun sävyni. Ja löysit jopa sen akryylisen langan jolle annan ehdottomasti mahdollisuuden, kun vain löydän sen oikean ohjeen, tämä lanka nimittäin ansaitsee jonkun vähän juhlavamman mallin.

Ehkäpä tässä jo pian jotain valmistakin tulee... jos vaikka malttaisi jotain keskeneräisiä viimeistellä. Nyt hetkeksi sohvan nurkkaan ennen nukkumatin tuloa. Värikästä syksyä kaikille!

2 kommenttia:

  1. upean lähetyksen olet saanut.
    Aivan mahtavaa, miten miehesi arvostaa käsitöitäsi ja itsekin vielä innostuu niistä ja haluaa itselleen. Ja piste i:n päälle, että käy vielä langankin katsomassa valmiiksi :).
    Ei meil oo noin ollenkaan. Yhdet villasukat pyysi tekemään, kun opiskeli maralla toissa syksynäkö se nyt oli.. ja nekin piti olla mustat XD.

    VastaaPoista
  2. Voi ihan unohdin kommentoida tätä :-\ Kahvi on siis sitä mitä purkinpohjassa lukee, päiväys vain on 04/18. Toivottavasti olit jo uskaltanu maistella kahvia.

    Mukavaa että otit haasteen vastaan ja että langat olivat mieluisia. Kiitokset vielä kehuista, jotka sukista kerroit. Ja hyvä että olivat juuri oikean kokoiset, joskus on vaikeaa vieraan ihmisen kokoa hahmottaa.
    ~SNY#25~

    VastaaPoista