lauantai 4. tammikuuta 2014

Arpaonnen suosiossa

Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä, eli tämän viikon keskiviikkona tuli viesti Sny-emolta Heidiltä Sny-kierroksen sponsoreiden porkkanapakettien voittajista. Siellä komeili minun nimeni ja koska yleensä en voita yhtään mitään yhtään missään, piti minun lukea viestiä muutamaan kertaan uskoakseni asian. Siinä miettiessäni asiaa pitääkö minun olla johonkin yhteydessä vai mitä tuli perjantai. Olin aamuvuorossa töissä ja kotona odotti maksikirje ilmoitus... olin  muuten jo päättänyt kysyväni emolta pitääkö minun tehdä jotain... pakkohan se oli lähteä vielä postiin ja tuo maksikirje oli Lankaliiteristä, jonka sponssaaman porkkanapaketin siis onnistuin voittamaan. Äkkiä kotiin ja vaikka päikkäreiden tarve oli kova, oli paketti pakko avata ensin....


Juuri minun väristäni kirjopirkkkaa... kuva ei todellakaan anna oikeutta tuolle langalle...


 pimeää koko ajan eli kuvaaminen hankalaa. Eiran langat lehti, jossa heti kiinnitti huomioni villapaita päivässä teksti ja hupsista kun tutkin lehdykkää, siinä olikin kolme ohjetta jotka oikeasti kiinnostavat kokeilla... juurikin villapaita päivässä, lisäksi pitkä, helppo takki sekä palmikkomekko... juu olen päässyt osittain eroon palmikkokammostani, siitä lisää kun parit sukat valmistuu... lisäksi paketissa oli minttusuklaata, juuri minua tuo minttu sekä kaksi aivan ihanaa nappia...


nämä napit vaativat juuri ihan super ihanan työn johon ne käytän ja voin sanoa suoraan se työ tulee minulle itselleni... kun vain sen jostain löydän, ohjeen siis. Ja taatusti tulen tähän kauppaan tutustumaan ajan kanssa, olen toki vieraillut sivuilla joskus, mutta nyt voin sanoa, että tämä on kauppa jossa taatusti tulen asioimaan. Kiitos siis sponsorille tästä ihanasta paketista! Ja vahvasti epäilen, että ovat emolta halunneet tietää mieltymyksistä, ei muuten olisi niin nappiin (heh heh) mennyt tämä porkkanapaketti.

Asiasta kukkaruukkuun. Tänään tätä äitiä huvitti hiukan juniorin kanssa käyty keskustelu... Juniori kysyy: "äiti onko sulla tissiliivit täällä?" ja lätkäisee kädet rintaansa vasten, no tällä kertaa oli äidillä hyvinki ahdistava olo ja heti töistä tullessa olin ne riisunut poikkeen. Ä:ei ole nyt. J: no onkos sulla ne töissä yleensä? Ä: no on, nyt vaan äiti otti ne pois töistä tullessa. J: no hyvä! Äiti vähän ihmeissään: miksi sä tommosia kyselet? J: no se vaan tuli mulla mieleen. Ja sitte olikin juniorin mielenkiinto muualla. Lisättäköön vielä, että tällä kertaa mulla oli liivit jotka tuossa huomasin ostaneeni joskus mutten juurikaan käyttäneeni... nyt muistan miksen käytä, ne ahistaa ihan tosissaan jotenki vaikkeivat oo kireet puristavat pidempään päällä ollessa kuitenki. Hassua vaan, että juniori päätti just tänään tämmösiä kysellä.

Nii ja ku pojista puhutaan, esikoisella oli tänään futisturnaus... meki eilen väännettiin sämpylöitä sinne myyntiin. Oli ihanasti työpäivää piristämässä mieheltä tullut viesti, että joukkue ei pärjännyt, mutta esikoinen tsempannu kuin hullu ja saanut Strandvallilta tsemppipalkinnon. Siis ihan huippujuttu meidän esikoiselle ja piristi kyllä töissä munki mieltä hurjasti.

Tämmöistä tällä kertaa, riippuen mielen tilasta ja virkeydestä seuraava päivitys. Kiitos hurjasti edellisen postauksen kommenteista kaikille!

7 kommenttia:

  1. Hienoa ,että sait mukavan paketin ja että esikoinenkin palkittiin!
    Liiveistä sen verran, että olen alkanut olla ilman, on paljon mukavampi olla ja kun on löysät työvaatteet, riittää aluspaita alle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, tuo vaan oli niin osuva tähän päivään, kun yleensä mulla simmoset mukavat ja päällä hyvän tuntuset nii nyt ei sattunu olla... tulipa hyvä keskustelu juniorin kanssa. =)
      Mua meinaan yleensä ahistaa olla ilman. ;D

      Poista
  2. Onnea voitosta, ihana on sinunkin pakettisi !
    Sinäkin sait napit. minä meinaan sille omalle isolle napille tehdä myös ihan oman vatteen, kunhan se idea jostain aivojen sopukoista tulisi.
    Kiva keskustelu.... minä olen puolestani niin "lauta" että tykkään niitä pitää :)

    VastaaPoista
  3. nuo napit on kyllä todellakin ihanan näköset. onnea onnea arvontavoitosta!!!

    VastaaPoista
  4. Mie kävin jo aikaisemmin tekstin lukemassa ja tulin niin hyvälle mielelle kirjoituksestasi.
    Näin sitä vain sponsorit osaavat lukea hyvin ihmisiä ja koota ajatuksella paketit lahjan saajalle! (ehkä jotain pientä vinkkiä annettiin ;) ). Mutta loppu kädessähän lahjan lähettäjähän sen paketin sisällön päättää.

    VastaaPoista
  5. Hauska ja hämmentävä keskustelu pikkuherran kanssa! Välillä saa kyllä ihmetellä mistä nämä kysymykset kumpuavat. ;)

    VastaaPoista
  6. Kivan paketin sait ja kiva kun voitit :)

    VastaaPoista